Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

Valitse ohjaustapa tilanteen mukaan

 

Liikunnanohjaustilanteita varten on luotu luokittelu, jolla voidaan erottaa toisistaan erilaisia opetustyylejä. Opetustyyleistä käytetään tässä materiaalissa nimitystä ohjaustapa. Kuhunkin tilanteeseen sopivimman ohjaustavan valintaan vaikuttavat ohjattavien lasten ikä, määrä ja aikaisemmat kokemukset. Niiden lisäksi harjoitukselle asetetut tavoitteet, käytettävissä olevat tilat ja välineet vaikuttavat ratkaisevasti, mikä ohjaustapa on mielekkäin valita. Lapset ovat erilaisia oppijoita ja siksi taitava ohjaaja vaihtelee tietoisesti erilaisia ohjaustapoja. Siten annat mahdollisimman monelle lapselle edellytyksiä uuden asian oppimiselle.    

 

Ohjaajakeskeiset ohjaustavat

Ohjaajakeskeisiä ohjaustapoja ovat komentotyylinen ohjaaminen, tehtäväohjaus ja eriytyvä ohjaus. Niille on tyypillistä se, että ohjaaja tekee kaikki ratkaisut ja lasten vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin vähäiset.

 

Komentotyylisessä ohjauksessa ohjaaja selittää ja näyttää tehtävän kaikille yhteisesti. Ohjaaja käynnistää toiminnan, jossa kaikki tekevät suoritukset ohjaajan komennossa samaan tahtiin. Ohjaaja tarkkailee, ohjaa ja antaa palautetta. Komentotyylisessä ohjauksessa palaute on yleensä kaikille yhteistä palautetta. Koska ohjaaminen ja suoritusten rytmittäminen vaativat ohjaajalta paljon huomiota, hänelle ei jää aikaa yksilöllisen palautteen antamiseen. Komentotyylinen ohjaustapa sopii hyvin sellaisiin tilanteisiin, jossa on paljon ohjattavia ja vähän tilaa. Tyypillisiä esimerkkejä komentotyylisestä ohjaamisesta ovat mm. tanssin ja aerobicin ohjaaminen.

 

Harjoitustyylistä käytetään myös nimeä tehtäväohjaaminen. Harjoitustyylissä ohjaaja kertoo ja näyttää ensin tehtävät eri suorituspaikoilla. Sitten jokainen lapsi harjoittelee annettua tehtävää omaan tahtiin ja ohjaaja havainnoi lasten suorituksia. Ohjaajalla on hyvin aikaa antaa sekä yksilöllistä palautetta että yleistä palautetta koko ryhmälle. Tyypillisiä esimerkkejä harjoitustyylistä ovat pelit ja kuntopiirit. Harjoitustyyli on yleisin liikunnan ohjaustilanteissa käytössä oleva ohjaustapa.     

 

Eriyttävässä ohjauksessa ohjaaja selittää ja näyttää valmiiksi suunnittelemansa eritasoiset tehtävät kullakin suorituspaikalla. Ohjaaja tarkkailee toimintaa ja antaa lapselle luvan siirtyä vaikeampaan tehtävään, kun hän arvioi että lapsella on siihen edellytyksiä. Ohjaaja antaa runsaasti yksilöllistä palautetta. Esimerkki eriyttävästä ohjauksesta on mm. pistetyöskentely telinevoimistelussa. Pisteellä työskennellään esim. viisi minuuttia ja jokaisessa tehtäväpisteessä on vaikeustasoltaan kolme erilaista suoritusvaihtoehtoa. Jokainen aloittaa harjoittelun helpoimmasta vaihtoehdosta ja ohjaajan aloitteesta lapsi voi siirtyä harjoittelemaan vaativampaa suoritusta. Eriyttävässä ohjauksessa ohjaaja antaa runsaasti henkilökohtaista palautetta.   

 

Lapsikeskeiset ohjaustavat

Lapsikeskeisellä ohjaustavalla tarkoitetaan sitä, että lapsella on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä hän tekee ja miten hän tekee. Lapsikeskeisestä ohjaustavasta käytetään myös nimitystä lapsi- tai oppilasjohtoinen tapa ohjata. Lapsikeskeiset ohjaustavat antavat suuret mahdollisuudet kokeilla erilaisia tapoja suoriutua annetusta tehtävästä ja niissä ei välttämättä ole olemassa yhtä ainutta oikeaa suoritustapaa. Lapsikeskeiset ohjaustavat kannustavat luoviin prosesseihin ja siksi ohjaajan antama palaute on usein maininta innostuksesta ja yrittämisestä tai palaute voi olla myös rohkaisemista erilaisiin ratkaisuihin. 

 

Itsearviointiin perustuvassa ohjaustyylissä ohjaaja antaa tehtävät eri suorituspaikoille ja selittää suorituksen arviointikriteerit. Lapsi arvioi itsenäisesti omaa suoritustaan suhteessa annettuihin kriteereihin. Ohjaaja kyselee lapselta, miten hän arvioi omaan suoritustaan ja pyytää perustelemaan, mihin seikkoihin perustuen hän arvioi suorituksen siten kuin arvioi. 

 

Ohjatussa oivaltamisessa ohjaaja pyrkii tekemään sellaisia kysymyksiä, jotka ohjaavat lasta oivaltamaan itse esim. jonkin suoritustekniikan. Ohjaajalla itsellään on heti alusta alkaen käsitys siitä, millaista suoritustekniikkaa hän haluaa lasten käyttävän. Ohjaaja havainnoi, tekee kysymyksiä ja antaa vihjeitä toivotunlaisen ratkaisun löytämiseksi. Kysymykset ovat siis palaute lapsen suoritukseen. Esimerkki ohjatun oivaltamisen käytöstä opetustilanteessa: ”Miten voit kuljettaa pallon salin toiseen päähän koskematta siihen käsillä?” Lapset kokeilevat erilaisia tapoja. ”Aika moni kuljetti palloa jaloin.” ”Kokeillaan seuraavaksi pysyä ihan paikoillaan.” ”Miten saisit potkaistua pallon maaliin?” Lapset kokeilevat. ”Kokeile, millä jalan osalla saat tehtyä tarkimpia potkuja pieneen maaliin?” Mihin pallon kohtaan kannattaa potkaista, jotta pallo ei potkun jälkeen nouse ilmaan vaan pysyy maassa?” à tavoitteena oli siis oppia jalkapallon sisäsyrjäpotku.

 

Ongelmanratkaisulla tarkoitetaan sellaista ohjaustapaa, jossa ohjaaja antaa lapsille ongelman ratkaistavaksi. Esimerkiksi ”Miten voisit liikkua salin päästä päähän koskettamatta lattiaan? Ongelmanratkaisutavassa ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa ratkaista ongelmaa, vaan kaikki ratkaisut ovat yhtä hyviä. Tätä ohjaustapaa on erityisen hyvä käyttää sellaisten lasten kanssa, joilla on vain vähän kokemusta liikunnasta tai jotka ovat taidoiltaan aika heikkoja. Koska tällä tavalla ohjatessa ei ole oikeita ja vääriä ratkaisuja, jokainen lapsi voi kokea onnistuvansa. Onnistumisen kokemukset taas vahvistavat lapsen itsetuntoa. Ongelmanratkaisua käyttävä ohjaaja antaa palautetta ongelman selvittämisestä ja ratkaisun omaperäisyydestä – ei taidoista. 

 

Oppilaan yksilöllinen ohjelma on ohjaustapa, jota voi käyttää 9–12-vuotiailla lapsilla. Lapset saavat itse päättää mitä, miten ja milloin he harjoittelevat. Lapset voivat myös vastata lopputuloksesta tai -tuotoksesta. Tyypillinen esimerkki tästä ohjaustavasta on mm. ryhmän yhteisen näytösesityksen tekeminen pikkujoulua varten. Ohjaaja antaa aiheen ”pikkujouluesitys” ja sen jälkeen lapset saavat yhdessä suunnitella ja harjoitella esitystä sekä esittää sen sellaisenaan pikkujouluissa. 

 

Yhteistoiminnalliset ohjaustavat

Yhteistoiminnallisilla ohjaustavoilla tarkoitetaan sellaisia työmuotoja, joissa harjoitellaan yhdessä parin kanssa tai lapsi kuuluu yhtenä jäsenenä suurempaan ryhmään. Yhteistoiminnallisissa työtavoissa parilla tai ryhmällä on yhteinen tehtävä ja tehtävästä suoriutuminen vaatii jokaisen osallistujan aktiivista osallistumista ja yhteistyötä. Yhteistoiminnallisissa ohjaustavoissa ryhmän eri jäsenille voidaan antaa erilaisia rooleja ja tehtäviä. Esimerkiksi neljän hengen ryhmässä voi olla syöttäjä, lyöjä ja kaksi kiinniottajaa tai yhden tehtävänä on suunnitella peliin puolustus, yhden hyökkäys ja kolmannen huolehtia sopivista vaihtoväleistä.      

 

Pariohjaus on ohjaustapa, josta käytetään myös nimitystä vuorovaikutustyyli. Pariohjauksessa ohjaaja antaa tehtävät eri suorituspaikoille ja kertoo, mitä asioita pari tarkkailee ja arvioi kussakin tehtäväpisteessä. Tarkkailun tueksi arviointikriteerit voi olla kirjattuina tehtäväkorteille tai muistilapuille. Esimerkiksi yhden käden yläkautta heitossa: ”Onko vastakkainen jalka edessä?” ja ” Kulkeeko pallon liikerata läheltä korvaa?”. Suorituspisteillä pari havainnoin toisen lapsen suorituksia ja antaa suorituksesta palautetta arviointikriteerien perusteella. Ohjaajan tehtävänä on rohkaista jokaista antamaan toiselle palautetta ja ohjata paria kiinnittämään huomiota suorituksen onnistumisen kannalta oleellisiin tekijöihin. 3–5-vuotiaille lapsille pariohjaus on liian vaativa työmuoto. 6–8-vuotiailla tätä työtapaa voi vähitellen opettaa mutta erityisen hyvin pariohjaus sopii 9–12-vuotiaiden lasten ohjaustavaksi.    

 

Ohjattua oivaltamista ja ongelmanratkaisua voidaan käyttää myös erilaisissa ryhmissä, jolloin ne vaativat yhteistoimintaa ja siten tukevat lasten vuorovaikutustaitojen harjaantumista.

 

Lue ohjaustyyleistä lisää:

Numminen, P. & Laakso, L. 2001. Liikunnan opetusprosessin A,B,C. Liikuntakasvatuksen julkaisuja 5. Jyväskylän yliopisto.

Varstala, V. 2003. Liikunnanopettajan toiminta eri työtavoissa. Teoksessa P. Heikinaro-Johansson, T. Huovinen & L. Kytökorpi (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Helsinki: WSOY, 151-166.

Hakala, L. 1999. Liikunta ja oppiminen. Jyväskylä: PS- Kustannus. 

 

© Nuori Suomi ry 

 

 


 
  sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki