Liikuntatilanteissa lapsi on läsnä kaikilla aisteillaan, tunteillaan ja koko olemuksellaan. Kasvavan lapsen mieleen painautuu muistijälkiä hyvin monenlaisista asioista. Nämä muistiin painuneet kokemukset saattavat nousta pintaan hyvinkin pitkien aikojen kuluttua.
Koska liikuntatilanteet ovat niin kokonaisvaltaisia ja tunnekokemuksiltaan pysyviä, ohjaajan tulee huolehtia siitä, että toimintaa hallitsee myönteinen, jokaisen lapsen ainutlaatuisuutta kunnioittava ilmapiiri.
Huomaa jokainen lapsi!
Tunteet
Tunteilla on suuri merkitys kaikessa toiminnassa. Jokaisella lapsella on oman elimistön fysiologiseen rakenteeseen liittyvä temperamenttirakenne. Temperamentti määrää, kuinka lapsi kokee erilaisia asioita.
Synnynnäinen temperamentti liittyy siihen, kuinka voimakkaana lapsi kokee tunteet ja miten hän ilmaisee omia tunteitaan. Perustunteita ovat mm. kiintymys, häpeä ja ujous.
Taitava ohjaaja huomaa ryhmäläisistään erilaiset temperamenttipiirteet ja ymmärtää ottaa ne huomioon ohjauksessaan. Ujo lapsi tarvitsee enemmän aikaa tutustuessaan esimerkiksi uusiin ihmisiin, kun taas rohkeampi lapsi saattaa innostua päästessään tekemisiin uusien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Jos esimerkiksi ujo lapsi pakotetaan tekemään jotain sellaista, mihin hän ei ole valmis, tilanteesta jää mieleen hyvin ikävä kokemus pitkäksi aikaa.
Kosketus
Tuntoaistin välittämät kosketusaistimukset vaikuttavat hyvin voimakkaasti tunteisiin. Kosketus rauhoittaa ja viestittää lapselle: ”Hei, minä välitän sinusta!”. Ohjaaja, joka koskettaa paljon, viestittää välittämisen ja turvallisuuden ilmapiiriä ryhmäänsä. Sellaisen ohjaajan ryhmässä lapsikin uskaltaa olla oma itsensä.
Ohjaajan on tärkeää tiedostaa kosketuksen voimakas merkitys. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa myös sellainen mahdollisuus, että kaikki lapset eivät koe kosketusta miellyttävänä.
Jos lapsella on poikkeuksellisen yliherkkä tuntoaisti, kosketus saattaa tuottaa kipua. Tällaisille lapsille on tyypillistä, että he häiriintyvät heti, jos esimerkiksi sukka on rypyssä tai vaatteiden kokolappu hankaa ihoa. Nämä lapset kiusaantuvat kosketuksesta ja siksi heidän turhaa koskettamista on hyvä välttää.
Hyvin pieni osa lapsista saattaa kokea kosketuksen epämiellyttävänä sen takia, että heillä toisen ihmisen koskettamiseen liittyy ikäviä tunteita ja muistoja. Tällaisia lapsia voivat olla esimerkiksi fyysisesti pahoinpidellyt lapset. Tällaisia lapsia helpottaa, jos esimerkiksi loppurauhoittumisessa vältetään suoraa ihokontaktia ja ”hieronta” tehdään vaikka siveltimellä kehon ääriviivoja maalaillen.
Noin 10 ikävuoden tienoilla alkaa vähitellen näkyä tyttöjen ja poikien seksuaalinen herääminen. Tässä vaiheessa ohjaajan tulisi tuntea ryhmänsä jo hyvin tarkkaan. Ohjaajan tulee määrätietoisesti ennaltaehkäistä sellaisten tilanteiden ja tulkintojen mahdollisuus, että joku lapsista kokee koskettamisen seksuaalisena häirintänä.
Kannusta – älä lannista
Kannustaminen vaikuttaa suuresti tunteisiin. Kun lapsen liikuntaympäristö on kannustava, lapsi kokee itsensä hyväksytyksi ja se innostaa lasta yrittämään parhaansa.
Kannustava ilmapiiri tukee lapsen myönteisen minäkuvan syntymistä ja siten se vahvistaa edelleen terveen itsetunnon kehittymistä.
Jos ohjaaja lannistaa lasta esimerkiksi kommenteilla: ”Ei sinun kannata – et sinä sitä kuitenkaan opi”, lapsi lakkaa yrittämästä. Ja jos ei yritä, ei opi. Siitä syntyy noidankehä, joka johtaa jossain vaiheessa kyllästymiseen ja liikkumisen lopettamiseen.
Onnistumisen elämyksiä lapsille
Luotaessa lapsille onnistumisen elämyksiä on hyvä muistaa muutamia tärkeitä tekijöitä:
- Huolehdi ympäristön turvallisuudesta.
- Varmista, että tehtävät ovat lasten ikä- ja taitotasolle sopivia.
- Anna ohjeet selkeästi ja varmista, että lapsi ymmärtää ne.
- Huolehdi, että pari- tai ryhmätyöskentelyssä lapset pystyvät työskentelemään yhdessä. Huomioi myös lasten temperamentit ja opeta johdonmukaisesti lapset työskentelemään keskenään. Se vähentää kiusatuksi tulemisen pelkoa.
- Varmista, että ketään ei kiusata eikä syrjitä.
- Opeta lapset kannustamaan toisiaan.
Anna turvalliset rajat
Koska ohjaaja kantaa vastuuta toiminnan ilmapiiristä ja turvallisuudesta, hänen tulee asettaa rajoja. Yhteiset sopimukset ryhmän tavoitteista, toimintatavoista ja käyttäytymisestä luovat turvallisen ilmapiirin.
Kun ohjaaja johdonmukaisesti puuttuu ”sääntörikkomuksiin”, lapsi oppii luottamaan ohjaajaan. Silloin lapsella on mahdollisuus tuntea olonsa turvalliseksi ja se auttaa lasta kiinnittämään huomiota muihin, esimerkiksi uuden taidon oppimisen kannalta oleellisiin asioihin.
Ohjaaja luo turvallisuutta myös omalla esimerkillisellä käytöksellään: oikeudenmukainen, tasapuolinen, kannustava ja vastuullinen käyttäytyminen viestittää lapsille, että näitä ominaisuuksia kannattaa kehittää. Niiden turvin elämässä ja urheilussa voi pärjätä.
Virheistä oppii vai oppiiko?
Vanha sanalasku ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” sisältää suuren viisauden. Uuden taidon oppimisen alkuvaiheessa lapsi kokeilee erilaisia ratkaisuja yrityksen ja erehdyksen periaatteella. Virheiden tekeminen kuuluu luonnollisena ja välttämättömänä vaiheena uuden oppimisessa.
Ohjaajan on tärkeää hyväksyä se ja sen jälkeen myös muistaa asia harjoitustilanteessa. Jos ohjaaja nujertaa palautteellaan virheen tekijän, lapsi alkaa pelätä epäonnistumisia. Epäonnistumisten pelko sitoo suunnattoman määrän energiaa väärään paikkaan ja epäonnistumisten riski kasvaa entisestään. Pelkoon sitoutunut energia on pois uuden oppimiseen tarvittavasta energiasta. Virheiden pelko on myös kaikkein suurin luovuuden ”tappaja”.
Leikinomaisuus
Lapsi oppii leikkimällä. Leikkiin saadaan sisällytettyä suuret määrät oppimisen kannalta välttämättömiä suoritustoistoja. Koska leikkiessä huomio on kiinnittynyt johonkin aivan muuhun kuin itse suoritustekniikkaan, lapsi jaksaa innostua siitä useita kertoja ja yllättävänkin pitkiä aikoja kerrallaan.
Leikkiin ja leikinomaisuuteen kuuluvat rohkeat ja ennakkoluulottomat kokeilut, huumori ja sinnikäs yrittäminen, jännitys, voittaminen ja häviäminen. Leikki synnyttää suuria tunteita ja siksi se tuottaa osallistujille suurta mielihyvää.
Ohjaajan on hyvä muistuttaa itselleen aina sopivin väliajoin: urheileminen ja liikkuminen on leikkiä ja sellaisena sen tulee lasten kanssa pysyäkin. Leikkiminen ei tarkoita sitä, että asioita tehdään suunnittelematta tai että harjoitustilanteessa uuden asian oppimiseen suhtaudutaan huolimattomasti ja päämäärättömästi.
Monet suuret saavutukset ja oivallukset ovat syntyneet sisäisestä intohimosta. Leikinomaisuuden säilyttäminen pitää sisäisen intohimon liekin palavana.
Kilpailu kiinnostaa – tee se oikein
Lapsia kiinnostavat pienet kisailut ja kilpaileminen. Lasten kisaileminen tuo jännitystä ilmaan ja niissä on läsnä kaikki leikin elementit. Tavallisissa lasten leikeissä voittoja ja häviöitä tulee tasapuolisesti.
Voiton jälkeen riemukas onnistumisen ja kaikkivoipaisuuden tunne kestää jonkin aikaa, kunnes koittaa uusi yritys ja sitten vuorossa saattaakin jo olla häviö. Häviön tuottamaa mieliharmia kestää hetken, kunnes joku keksii ehdottaa uutta yritystä ja taas lähdetään nollatilanteesta.
Viisas ohjaaja järjestää leikki- ja pelitilanteita siten, että jokainen lapsi kuuluu välillä voittajiin ja välillä häviäjiin. Siten ohjaaja voi lapsen huomaamatta opettaa lasta sietämään pettymyksiä, yrittämään loppuun saakka, unohtamaan menneet ja aloittamaan alusta – uudella innolla.
Näin tehdessään ohjaaja käyttää kilpailemista kasvatuksen välineenä. Kilpailemisesta ei tule voittoa janoavien aikuisten päämäärä vaan lapselle tilaisuus päästä näyttämään, mitä uusia taitoja hän on harjoituksissa oppinut ja miten hänen kunto-ominaisuutensa ovat kehittyneet.
Sopiva määrä kilpailuja opettaa myös vähitellen sietämään painetta ja kohtaamaan uusia jännittäviä tilanteita elämässä.
Kasvata voittajia
Osalla lapsista kilpailullisuus on niin kiinni heidän omassa persoonallisuudessaan, että sitä ei ympäristö voi poistaa. Tällainen lapsi kokee kilpailevansa jatkuvasti muiden kanssa, vaikka ohjatussa toiminnassa ei olisi mitään ulospäin näkyviä kilpailullisia elementtejä. Aikuisina kilpaurheilijoina nämä ihmiset kertovat ”vihaavansa häviötä”.
Jatkuva kilpaileminen on henkisesti äärimmäisen rankkaa ja siksi ohjaajan tulisi pyrkiä ohjaamaan näiden lasten ajatuksia siihen, että he oppisivat iloitsemaan omasta oppimisestaan ja kehittymisestään. Huomion kiinnittäminen oman kehittymisen seuraamiseen keventää lapsen henkistä kuormitusta ja auttaa lasta jatkamaan harrastustaan mahdollisten vaikeiden aikojen yli. Näitä lapsia tulee opettaa kilpailemaan itsensä kanssa ja auttaa heitä suuntaamaan energiaansa omaan tekemiseen. Silloin vastoinkäymiset eivät saa ylisuuria dramaattisia piirteitä ja lopettaminen ei ole ensimmäinen mieleen tuleva vaihtoehto häviön jälkeen.
Osa lapsista nauttii suunnattomasti harjoittelemisesta ja uuden oppimisesta. He pystyvät vertaamaan omia aikaisempia suorituksiaan uusiin suorituksiin ja iloitsemaan omasta kehittymisestään. Nämä lapset eivät ole erityisen kiinnostuneita muiden tekemisistä ja yleensä heille kilpaileminen on aina vain kilpailua itsensä kanssa. Näille lapsille voittamisella tai häviämisellä ei ole suurta merkitystä, tärkeintä on hyvä ja reilu peli. Yleensä näistä lapsista kasvaa joukkuelajeihin ne suurimmat tsemppi-pelaajat ja yksilölajeissa nämä iloitsevat omien suoritusten lisäksi myös muiden suorituksista.
Huomaa jokainen
Lapsen synnynnäiseen temperamenttiin liittyen, jokainen lapsi ottaa tilansa hieman eri tavalla. Rohkea lapsi on usein avoin kaikille ja hän sopeutuu vaihteleviin tilanteisiin ja olosuhteisiin hyvin nopeasti. Nämä ovat niitä lapsia, jotka hakevat aktiivisesti ohjaajan huomiota ja siksi ohjaaja myös antaa heille paljon huomiota ja palautetta.
Hiljaiset puurtajat tekevät, mitä sanotaan. Usein he ovat hyvin aktiivisia, mutta koska he eivät jatkuvasti tuo esille itseään, ohjaaja saattaa sivuuttaa heidät hyvin nopeasti. Nämä puurtajat kuitenkin tarvitsevat samalla tavalla palautetta kuin rohkeat lapset. Hiljainen puurtaja ymmärtää ohjaajan päännyökkäyksestä, peukkumerkistä tai muusta vastaavasta, että ohjaaja on huomannut hänet. Saamansa huomion hän kokee viestinä siitä, että hän on tärkeä osa ryhmää.
Vaativat lapset löytävät kaikista asioista jotain huomauttamista. He ilmaisevat itseään hyvin äänekkäästi ja kiinnittävät siksi herkästi ohjaajan huomion. Usein heidän saamansa palaute on kurinpitoon ja työrauhaan liittyvään kommentointia. Jos ohjaajalta saatu palaute on aina kielteistä, lapsen minäkuva alkaa vääristyä hyvin kielteiseksi. Nämäkin lapset osaavat kuitenkin tehdä monia asioita oikein ja hyvin. Ohjaajan on tärkeää muistaa erottaa käyttäytymiseen liittyvä palaute ja suoriutumiseen liittyvä palaute. Ne ovat kaksi eri asiaa. Sen lisäksi ohjaajan tulee antaa palautteessaan viesti, että hän hyväksyy ja arvostaa lasta omana itsenään, vaikkei hyväksy hänen esim. väärää tekoaan.
Lue aiheesta lisää:
Ayres, J. 1991. Kun lapsi ei opi leikkimään. Aistitoimintojen yhdentymishäiriöt ja sensorisen integraation terapia. Helsinki: VAPK-kustannus.
Dryen, G. & Vos, J. 1997. Oppimisen vallankumous. Juva: Tietosanoma.
Heikinaro-Johansson, P., Huovinen, T. & Kytökorpi, L. (toim.) 2003. Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Helsinki: WSOY.
Keltikangas-Järvinen, L.1994. Hyvä itsetunto. Juva: WSOY
Keltikangas-Järvinen, L.2004. Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys. Helsinki: WSOY.
Numminen, P. 2005. Avaa ovi lapsen maailmaan. Tampere: Pilot-kustannus.
Piironen, L. (toim.) 2004. Leikin pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY.
Sinkkonen, J. 2005 Elämäni poikana. Helsinki: WSOY.
Tahkokallio, K. 1999. Ajattele myönteisesti. Helsinki: WSOY.
© Nuori Suomi ry